Kuka olen?

Olen reilu kolmekymppinen, insinööritaustainen perheenisä, joka työskentelee rakentamisen parissa esimiestehtävissä. Pidän työstäni, sillä se on todella monipuolista – kahta samanlaista työpäivää on harvoin peräkkäin.
Työssäni vastaan alaisista sekä projekteista, ja ajoittain minun on kyettävä tekemään oikeita päätöksiä nopeallakin aikataululla, joten arjessa ei pääse tylsistymään. Myös budjetoinnin ja aikataulutuksen on oltava tiukasti hallussa. Välillä työt ovat seuranneet kotiin asti, mutta perheenlisäys on tuonut mukavaa vastapainoa työelämälle. Nykyisin töitä ei tulekaan enää vietyä kotiovesta sisälle samalla tavoin kuin nuorempana.
Suurin osa vapaa-ajastani kuluu perheen parissa. Lasten kanssa tulee liikuttua ulkona miltei päivittäin, ja se onkin mitä parhainta vapaa-ajan aktiviteettia. Harrastuksiini kuuluu myös urheilu eri muodoissa; suurin intohimoni ovat pallopelit, mutta myös lenkkeily ja erityisesti luonnossa liikkuminen ovat lähellä sydäntä. Nuorempana kävin useamman kerran viikossa kuntosalilla, mutta nykyisin olen ajanpuutteen vuoksi luopunut siitä.

Opiskeluajan tuhlailusta taloudelliseen herätykseen

Matkani rahan parissa ei ole aina ollut kurinalainen. Opiskeluajan kesätyörahat ja vähäiset säästöni sain lahjakkaasti kulutettua opiskeluvuosinani. Kaikki kului, mitä tilille tuli. Puolisoni painostuksesta olimme parikymppisinä onneksi avanneet yhteisen ASP-tilin, jonne kumpikin kerrytti säästöjä tulevaisuuden kotia varten. Se oli käytännössä ainoa pesämunani.
Sain opintojeni loppusuoralla vakituisen työpaikan opettajani vinkkaamaan yritykseen. Vaikka säännölliset tulot olivat hieno asia, säästöön ei tahtonut jäädä vieläkään mitään.
Koin kuitenkin jonkinlaisen aikuistumisen ja herätyksen oman rahankäyttöni suhteen, kun työpaikallani alkoivat YT-neuvottelut. Oma työpaikkani säilyi, mutta tilanne muutti rahan merkityksen silmissäni täysin. Aloin määrätietoisesti säästää itselleni turvapuskuria. Reilu vuosi tästä olikin aika laittaa ASP-tili lihoiksi ja ostaa ensiasunto yhdessä puolisoni kanssa.

Hurahtaminen sijoittamiseen

Asuntokauppojen jälkeen hurahdin toden teolla osakesijoittamiseen. Aloitin sijoittamisen käytännössä nollasta ollessani 25-vuotias. Pankin kanssa asioita hoitaessani päätin varata ajan sijoitusneuvojalle.
Ensimmäinen sijoitukseni oli 5 000 euron kertasijoitus OP-Maltillinen -sijoitusrahastoon, jonka tovin kuluttua vaihdoin mielestäni kannattavampiin kohteisiin. Vain muutama kuukausi tästä aloitin jo itsenäisen osakepoiminnan sekä kuukausisäästämisen OP:n Aasia- ja Amerikka-indeksirahastoihin. Kahdessa vuodessa aloittamisesta olin saanut kasattua jo noin 45 000 euron arvoisen sijoitussalkun.

Blogin tavoite

Tämän blogin tavoitteena on rohkaista sijoittamista miettiviä ottamaan se ensimmäinen askel kohti sijoitusmaailmaa. Blogissa seurataan oman varallisuuteni kertymistä ja kehittymistä päiväkirjatyylisesti.
Samalla blogi toimii minulle henkilökohtaisena työkaluna jäsennellä omia ajatuksiani. Kirjoittaminen on mukavaa ajanvietettä, jolla on rentouttava ja rauhoittava vaikutus – eikä äidinkielen taitojen ylläpitäminen vapaa-ajalla ole mielestäni muutoinkaan huono tapa viettää aikaansa. Vastuuvapauslausekkeeseemme ja evästeisiimme voit tutustua erillisiltä sivuiltamme.